Sivustolle rekisteröityminen on suljettu sivuston teknisen alustan päivityksen ajaksi. Lue lisää

Ajokokeen läpäisy opetuslupaoppilailla - ovatko silmätikkuja inssiajossa?

Olen opettanut molempia lapsiani opetusluvalla A1 -korttiin ja tänään olivat kummatkin jo toisen kerran inssissä. Ekalla kerralla hylsy oli hyväksyttävä, koska käsittelykokeessa oli epävarmuutta. Tänään toinen hylättiin jo käsittelyssä, vaikka suoritti sinänsä hyväksyttävästi tehtävät. Syynä oli se, että laittoi toisessa jarrutuksessa jalat liian aikaisin maahan. Toinen pääsi käsittelystä läpi, mutta hylättiin ajokokeessa. Vastaanottaneen henkilön mukaan kaikki muu oli ensiluokkaista, mutta ajolinja oli liian paljon oikeassa reunassa. Kumpikin selitys tuntuu uskomattomalta. On helppo leimata tämä kritiikki pettymyksen piikkiin tyyliin "eivät vaan osaa ajaa kun et osaa opettaa". Olemme kuitenkin käyttäneet ajotunteihin vähintään kaksinkertaisen määrän aikaa ja käyneet äärimmäisen huolellisesti läpi kaikenlaisia tilanteita. Käsittelyn osalta olen teettänyt monia lisäharjoitteita, joilla olen varmistanut osaamisen myös muissa asioissa kuin niissä, joita vaaditaan kokeissa. Taustalla on oma pitkä kokemus moottoripyöräilyssä ja huolellinen perhetyminen myös nykyisen ajokokeen vaatimuksiin. Tiedän siksi hyvin tarkkaan molempien osaamisen ja myös kehityskohdat. Näiltä lähtökohdilta katsottuna perusteet hylkäämisiin ovat aivan käsittämättömät. Jos ajolinja on ainoa syy hylätä, ollaan aikalailla natsismin partaalla. Kun kerran kaikki muut osa-alueet olivat täysin kunnossa, tuollaisen pikkuasian olisi voinut hyvin ohjeistaa ilman hylkäämistä. Samoin käsittelykokeen osalta sinänsä hyväksytyt kokeet hylätään, koska jokin ei-tarkasteltava osa-alue kokeessa menee hieman optimaaliseen suoritukseen verrattuna epätäydellisesti. Olisi kiva kuulla onko muilla samankaltaisia kokemuksia?

Itselläni ei ole tästä kokemusta, mutta on mielestäni väärin että se joka arvostelee kokeen, saa tietää onko oppilas opetellut opetusluvalla vai autokoulussa. Mielestäni inssin ei tarvitsisi tietää millä tavalla oppilas on koulutuksensa saanut, silloin ei olisi mahdollista olla puolueellinen ja suosia autokouluoppilaita. Luulisi että Trafi saisi tällaisen muutoksen aikaan jos vain haluaisi. Jos riittävän moni antaa palautetta TRafille tästä niin eiköhän homma järjesty ja saadaan Inssit puolueettomiksi. Toki kyllä kai sen opetusajoneuvosta huomaa mikä on kyseessä, mutta toisaalta Inssiin voi myös vuokrata autokouluauton.

Laita autokouluun niin ammattilainen vie kokeeseen niin näet, onko opetustavalla merkitystä. Todellinen ero voi olla huomattava.

Eivät ole, mutta jos tutvon asenne on sellainen, että kaikkien pitäisi tulla inssiin autokoulun opettamana, niin voi mennä pilkun viilaamiseksi ja epäoleellisuuksien kyttäämiseksi. Harmillista, jos sattui sellainen tutvo, jonka perusteet eivät tuntuneet pitäviltä. Hylkäämisperusteet ovat kohtuullisen selkeät ja kokelaasta näkee aika pian, voiko hänelle kortin myöntää. Itselläni on kolmentoista opetusluvan kokemus kuuden vuoden ajalta. Kaksipyöräisiä viisi. Yksi B-ajokoe on otettu uusiksi, kun tutvon mukaan lisäpeili (mallia kumirenksulla kiinni) oli kapeassa kohdassa ottanut pysäköidyn auton peiliin. Ihan selvä homma, vaikka kokelas ei asiaa ollut edes huomannut. En toki ollut mukana autossa sillä kertaa. Vaihdoin peilin päälle asennettavaan malliin aika liukkaasti. Muissa ajokokeissa olenkin jännittänyt takapenkillä työni tuloksia... Sanoisin, että jos opetuslupaopettaja istuu seuraamassa ajokoetta (mikä ei tietenkään kaksipyöräisten kanssa ole mahdollista), niin tutvo joutuu perustelemaan hylkäyksensä tarkemmin. Kokonaisuutena oma kokemukseni on, että ovat puolueettomia ja perustavat hylkäämisen/hyväksymisen tarkkoihin ohjeisiin. Ne löytyivät ainakin aikoinaan netistäkin. Kävinohjeet itselleni läpi, jotta osaan painottaa oppilaalle millaisia virheitä ei ainakaan voi tehdä, jos kortin aikoo saada. Niistä oli hyötyä erityisesti kaksipyöräisten kohdalla. Ja mitä tuohon autokouluopettajan kommenttiin tulee, niin tottakai ammattilainen on yleensä aina ammattilainen ja osaa lonkalta neuvoa ja opastaa pikku niksit, joilla varsinkin kaksipyöräisen ajokokeesta pääsee läpi. Tätä ei voi missään nimessä kieltää. Jos minä opetan elämäni aikana muutaman moottoripyöräkortin ja autokoulun opettaja muutaman sata, niin joudun tekemään todella paljon enemmän töitä oppilasta kohden. Enkä tietenkään saavuta samaa rutiinia ja ammattimaisuutta. Mutta ihan varmasti pystyn antamaan perusteet toimia liikenteessä ja varsinkin kaksipyöräisten kohdalla tulevalle kuskille valmiudet kehittää itseään motoristina. Toivoisin, että opetuslupaopetus ymmärrettäisiin täydentävänä mahdollisuutena ajo-opetuksessa, eikä minään peikkona, joka vie asiakkaita. Jos vanhempi haluaa opettaa lapsensa ja vaikkapa naapurin lapsen samalla, niin se on lain suoma oikeus. Netissä näkyy olevan autokouluja, jotka tarjoavat asiantuntemustaan opetuslupalaisten käyttöön. Tämä on hieno juttu. Yhteinen päämäärä kuitenkin on saada turvallisia ja taitavia kuskeja tien päälle!

Ei kylläkään trafin tilasto tue uskomustasi. On vaan vaikeaa olla hyvä motoristi mutta huono opettaja. Tunnista vaan omat puuteesi siirtää tietoa ja taitoa eteenpäin. 212 204 198 97 477 428 392 90 45 43 42 95 0 0 0 0 477 428 392 90 13 13 12 100 212 204 198 97 0 0 0 0 32 30 30 94 12 10 8 89 17 16 13 93 1 1 1 100 200 194 190 97 460 412 379 90 44 42 41 95 3 3 2 100 64 48 34 69 0 0 0 0 0 0 0 0 64 48 34 69 0 0 0 0 3 3 2 100 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 100 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 1 100 64 48 34 69 0 0 0 0